torstai 16. lokakuuta 2014

Rug hooking

Rug hooking alias ryijyvirkkaus on kummitellut mielessäni jo pitkään. Vihdoin pääsin kurssille sitä kokeilemaan ihan kunnolla. Kesällä pidimme Maaritin kanssa harjoittelusession, mutta ehtihän tässä välissä jo unohtaa, kuinka hirvittävän hidasta hommaa se on. Minulla on ilmiömäinen kyky valita töikseni aina ne hitaimmat ja työläimmät.

Tästä pitäisi tulla pieni matto, noin 50 * 70 cm. Noin kuuden tunnin aherruksen jälkeen olen nyt tässä. Malli on kevään Simply Vintage lehdestä. Neljännestuuman levyisiä villakaitaleita virkataan/koukutaan kankaan läpi. Tarkoituksena käyttää kierrätyskankaita tms. Onneksi kurssi jatkuu vielä sunnuntaina joten voin saada pari muuta kukkasta tai lehteä lisää tähän.

Tässä vielä lähikuvaa kukkasesta.


Muut kurssillaolijat osasivat valita vähän nopsemmin valmistuvan kierrätysmaton.
Riitta-open mallityö matosta johon ommellaan 5*7 cm taitellut kangassuikaleet.Pohjamattoon piirretään viivat ja työ aloitetaan keskeltä. Kaikki vanhat tilkut kävisivät tähän.


Tässä yhden kurssilaisen työ vaiheessa. Ja kuten huomaat matto on jo puolessä välin. Farkkukangas käy mainosti sillä se ei rispaa niin paljon kuin tavallinen puuvilla.


Kolmas tapa tehdä kierrätysmattoja olisi ollut palmikoida kangassuikaleita ja ommella sitten kalalangalla ne kiinni toisiinsa. TÄmäkin on opettajan opetuskappale. 



Marja arvasi ihan oikein. Poikani on Jokerifani ja siksi toivoi puna-keltaisia sukkia. 


2 kommenttia:

  1. Minulle ihan uusi tekniikka tuo rug hooking. Blogistaniassa oppii kaikenlaista uutta. Jään odottelemaan lopputulosta :D

    VastaaPoista
  2. Niin minullekin onko samanlaista kun tuftaus, sitä olen jossain messuilla nähnyt tehtävän. Kiva nähdä minkälainen matosta tulee valmiina. Kaikki kivoja tekniikoita:)

    VastaaPoista