maanantai 20. tammikuuta 2014

Arctic quilting

Alias palelimme Päivölässä siihen malliin että ihan sama jos olisimme olleet ulkosalla tilkkuilemassa.
Piti pukea kaikki vaatteet ylle jotta tarkeni. Palelusta huolimatta jotain sain aikaiseksikin viikonlopun kurssilla.
Ensin tein tätä käsilaukkua. Malli on kirjasta Käsilaukku - ja merkitty vain keskivaikeaksi. Minusta tämä oli työläs ja vaikea tehdä mutta flunssasta huolimatta sain sen valmiiksi.  Tänne mahtuu useampikin tavara poikineen. Kangas oli löytö Nizzasta missä lomailimme kesällä.
Isoista kasseista on aina pulaa. Tai jos sellainen taloudestani löytyy, se on jo täynnä tavaraa. Niinpä tein uuden ison kassin. Tämä kangas puolestaan löytyi Porvoosta, Alestalon kangaskaupasta. 


Kolmas laukku jäi kesken, kuvaan sen sitten kun se on valmis. Kiitos kaikille kurssikavereille kivasta seurasta. Toivottavasti ette saaneet flunssaani. 


7 kommenttia:

  1. Nyt teit oikein nappiosumat. Hillityt ja tyylikkäät aikuisen kassit. Onneksi olkoon. Ensi kerralla ota konjakkipullo mukaan lämmikkeeksi ;D

    VastaaPoista
  2. Kauniita ja mukavia molemmat. Ihastuin ylimmäisen kokoon:)

    VastaaPoista
  3. Hah-haa, olisin ehdottanuit ihan samaa lämmikettä kuin Kvilttaaja. Molemmat laukut ovat todella kauniit ja tyylikkäät.

    VastaaPoista
  4. Kassikankaat ovat todella tyylikkäät! Kivat mallit molemmissa. Toivottavasti olet jo lämmennyt!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kankaat olet laukkuihin löytänyt, tosi hienot molemmat! Tuollaisia laukkuja kanniskelee ihan mielellään ja tuo ensimmäinen, on kivan kokoinen!
    Toivottavasti kylmästä huolimatta flunssasi ei pahentunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja laukkuja sait aikaiseksi kunnostasi huolimatta :) Perkuleen kylmä oli ja vieläkin melkein paleltaa,,,
      Kiitos seurasta ja kyydistä :)

      Poista
  6. Kivoja laukkuja. Oliskohan lämpötila ollut mulle sopiva? Toivottavasti flunssa on jo jättänyt Sinut rauhaan

    VastaaPoista