maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulupukki

muisti minua tällä ihanalla Jane Austen neulelehdellä.  Aivan hurmaavia malleja. Varsinkin kun olen lukenut taas Austenin kirjoja ja perjantaina katsoin  Ylpeys ja Ennakkoluulo sarjan telkusta yhteen putkeen. :)

Jos sinulla on paljon tilkkuja eikä yhtään ideaa, rajattomasti aikaa ja valtavasti energiaa, suosittelen osallistumista kuukauden blokki ohjelmiin. Löysit näet yhden nettisivun jossa oli koottuna erilaisia BOM  ohjelmia. Alkoi ihan omiakin sormia syyhyttämään, vaikk on kesken muutama edellinenkin BOM peitto.

Hyvää ja satoisaa tilkkuvuotta 2014 !


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Lahjapajalta valmistunutta

Joululahjapajani käynnistyi viimein. Ompelin toalettipussukan vahakankaasta kummipojalleni. Onneksi löytyi modernimpaa kuosia , kaikki muut vahakankaani ovat hyvin kukkaisia. Pussukan sisään tulee sitten aiheeseen liittyvää tarpeellista tavaraa. Pussukasta tuli hyvin reilunkokoinen kun en muistanut pitikö saumavarat lisätä kaavaan vai , ja varmuuden vuoksi sitten lisäsin. Ei olisi tarvinnut.


Sunnuntaina meillä oli vuoden viimeinen kilta. Ensimmäinen valmistunut I love quilt peittokin oli näytillä. Tässä Sinikan näkemys. 



Kiitos kaikille tilkkuystäville killassa siitä että olette jaksaneet minun eri hidasta BOM peiton tekoa. Ensivuonna vetovastuu siirtyykin sitten kiltamme vetäjälle, Alicelle.  Alice oli valinnut ihanan talo-aiheisen BOM peiton.  Perinnettärissäkin alkaa uusi kuukauden blokki-työ. Siinä tulee kuulemma 7 blokkia joka kuukausi. Onneksi olen käyttänyt ompelukoneeni huollossa vastikään :)
 Voisikohan sitä ehdottaa että jos on tilkkuihminen, saisi tehdä 4-päiväistä työviikkoa ja yksi päivä olisi varattu ompelulle ? 

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukorttini

edistyy hitaasti mutta varmasti. Ukkeli on miltei pistely, kelkka kesken enemmänkin.Laitoin nyt kuvan esille että olisi muitakin kuvia kuin Dear Janeja. vielä pitäisi ottaa loppukiri tässä sekä joululahjoissa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Uskoisitko



että tämä ihanan pirtsakka peitto on Dear Jane blokeista tehty ? Onnellinen saaja on tekijän lapsenlapsi. Sain luvan kuvata tätä peittoa viime tunnilla. Olen vain hieman kade, hän pääsi jo ompelemaan reunoja ja ensikerralla harsimaan . Alla yksityiskohta yhdestä blokista.

Ja minun viimetunnin tuotokseni. Ei siis toivoakaan että vielä pääsisin edes kokoamaan. Onneksi kurssi jatkuu vielä tällä viikolla ja sitten koko ensi kevään. 


maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukalentereita netissä

Tänä vuonna en löytänyt monia joulukalentereita netistä. Jos löydät parempia, laitahan viesti kommentteihin.

Dropsin vanha tuttu neulekalenteri on vielä voimissaan.  Uutena löytönä on Quiltmanian mystinen joulukalenteri. Sivuilta voit vain tulostaa kaavat ja ohje näytetään videossa,  luonnollisesti ranskaksi.